sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kevätkirje 2010 (sähköpostikirje jäsenille)

TIKKURILAN VIHREIDEN KEVÄTKIRJE 2010


Hei! Vuosi 2010 on edennyt jo selvästi kevääseen. Peipposet laulavat jo. Eduskuntavaaleihin on enää vuosi!

Kevään ensimmäinen, ja Tikkurilan Vihreiden näkyvin tapahtuma on perinteinen Vihreä Vappu vapunpäivänä 1.5. Veinin myllyllä klo 13-15. Heidi Hautala ehtii toivottavasti puhujaksi, ja paikalle tulee vantaalaisia vihreitä eduskuntavaaliehdokkaita esittäytymään. Musiikkiakin on tarjolla, lapset ja lapsenmieliset saavat myös ilmapalloja ja kasvomaalauksia. TiVi tarjoaa kahvin/teen/mehun. Tervetuloa!

Suunnitelmissa on jäte- ja kierrätysaiheinen tilaisuus kesäkuussa, siitä kerrotaan enemmän kun teema tarkentuu ja paikka varmistuu. Loppukesästä on Elävä Joki-tapahtuma Helsingin pitäjän kirkon vanhalla myllyllä. Osallistumme taas Tikkurilan Maalaismarkkinoille, ja syksymmällä tehdään sieniretki Sipooseen. Myös eduskuntavaalikampanjat ovat vähitellen käynnistymässä. Vaikka Tikkurilan alueelta ei nyt olekaan vihreää ehdokasta (ainakaan tässä vaalipiirissä), on mukana Vantaalta kuusi ihanaa, erilaista ehdokasta, joiden tukemiseen kannattaa osallistua. Millaista muuta toimintaa haluaisitte? Kiinnostaisiko tutustumisretki ydin- tai tuulivoimalaan? Tikkurilan alueella on tulossa lähiaikoina melkoinen myllerrys, kun asemanseudun muutokset: uusi matkakeskus, tori, asuinkortteli Männistön puistoon jne alkavat toteutua. Olisiko siinä tapahtuman aineksia? Yhteistapahtumia muiden vihreiden alajärjestöjen, esim. Koivukylän Vihreät, on tarkoitus jatkaa. Yhdessä järjestämämme keskustelutilaisuus Jukka Relanderin kanssa maaliskuun lopulla onnistui mainiosti. Mukavaa olisi järjestää vastaava esimerkiksi Tuija Braxin tai Anni Sinnemäen kanssa.

TiVillä oli vuoden vaihteessa jäseniä 25. Tämä posti lähtee nyt myös niille viime vuonna jäsenmaksunsa maksaneille, joiden 2010 maksu vielä uupuu. Hoidattehan asian kuntoon mahdollisimman pian? Tikkurilan Vihreiden ja sitä kautta myös Vantaan Vihreiden ja koko Vihreän Liiton toiminta riippuu pitkälti jäsenmaksujen tuotoista. Toivonkin, että laitatte sanaa kiertämään ja puhutte vihertävästi ajatteleville ystävillenne. Jäsenenä voi olla vallan hyvin myös ihan vain taustalla tukemassa, pakko ei ole osallistua. Mutta kun kerran mukaan tulee, saattaa sille tielle jäädä 

Vantaan Vihreät järjestävät nyt huhtikuussa suuren jäsenhankintakampanjan, missä jaetaan postilaatikkoihin Vihreää Lankaa, kevään tapahtumalistausta ja Vantaan Vihreiden esitettä. Nyt tarvitaan siis innokkaita luukuttajia! TiVillä on osuutenaan 4000 lehti+esitenipun jako viikolla 16 (19.-26.4). Kertokaa minulle mieluiten heti ensi viikon alkupuolella, voitteko jakaa, kuinka paljon (100 kpl on kuitenkin minimi koska lehdet tulevat sen kokoisissa nipuissa) ja millä alueella. Pienikin määrä on tervetullut apu. Koordinoin sitten toiminnanjohtajan kanssa, mikäli jakoalueita uhkaa mennä ristiin. VaVi:n esitettä saa tilata minulta tai Hannulta muutenkin jaettavaksi tai ystäville annettavaksi, vaikka yksittäisinä kappaleina.

Tikkurilan Vihreiden yleiskokous pidettiin 17.3. ja siellä valittiin puheenjohtajana jatkamaan Minna Kuusela ja varapuheenjohtajana Hannu Kokko. Muut hallituksen jäsenet ovat Varpu-Leena Aalto, Keijo Pihlström, Sari Järveläinen ja Juhani Joutsenlahti. Vantaan Vihreiden hallituksessa TiVi:n ääntä käyttää Hannu Kokko varaedustajanaan Keijo Pihlström. Jäsenemme Riikka Åstrand jatkaa Vantaan Vihreiden puheenjohtajana.

Vantaan Vihreiden nettisivuilla www.vantaanvihreat.fi on TiVillä oma osionsa, mitä pyritään pitämään ajan tasalla. Sitä kautta löytyy myös joitain valokuvia ja yleiskokousten ja hallituksen kokousten pöytäkirjoja.

Kevätterveisin Minna Kuusela, pj

minna.kuusela@sci.fi / minna.kuusela@vantaanvihreat.fi

050-3386530

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti